Blogin kirjoittaminen on ainakin selventänyt minulle Blogger-palvelun käyttöä. Tajusin myös, että jos joskus kirjoittaisin omaa blogia, se käsittelisi luultavasti samaan tyyliin jotakin harrastusta tai taiteeseen liittyvää työntekoa kuin tämä Tove-blogi. Minulle oli mielenkiintoisinta keskittyä juuri näihin aiheisiin kirjaa lukiessani, ja sen takia ihmissuhteet jäivät vähemmälle myös näissä blogiteksteissä. En voi kuvitella, että koskaan kirjoittaisin netissä niin henkilökohtaisista asioista kuin Toven Janssonin elämäkerrassa on kerrottu.

Tämä blogitehtävä palautti mieleen asioita omasta kirjoittamisestani. Jonkun muun rooliin eläytyminen ja minäkertoja eivät ole erityisen helppoja minulle.

Kirjan sisältö ilmensi mielestäni hyvin sitä, että huonoistakin ajoista todellakin voi selvitä ja niistä voi kummuta hyviä asioita. Oli myös kiehtovaa seurata kirjan edetessä, miten erilaisia ihmisen eri elämänvaiheet voivat olla, ja kuinka ihminen voi elämänsä aikana muuttua. Tämä oli ensimmäinen elämäkerta, jonka olen lukenut. Se sai minut ymmärtämään, että monella on usein ikonimaisista henkilöistä vain jonkinlainen pintapuolinen käsitys johonkin yksittäiseen saavutukseen pohjautuen. Esimerkiksi Tove Jansson yhdistetään helposti vain muumeihin, vaikka hän oli todellisuudessa niin paljon muutakin.

Taikurin hattu

Olin niin tohkeissani Muumipeikosta ja pyrstötähdestä, että ryhdyin tekemään kolmatta muumikirjaa jo ennen kuin edellinen oli ennättänyt kirjakauppoihin. Yritin entiseen tapaan tarjota uutta käsikirjoitustani Söderströmsin kustantamolle, mutta Muumipeikko ja pyrstötähti oli myynyt niin huonosti, että uusiin muumikirjoihin ei haluttu satsata. Olin todella pettynyt, mutta olin kohdannut samankaltaisia vastoinkäymisiä ennenkin, joten en luovuttanut. Söderströmsin sijaan jätin käsikirjoituksen Schildtsin johtajalle.


Neljä lukua jätettiin pois, mutta Schildts hyväksyi uuden muumikirjani Taikurin hatun julkaistavaksi. Poistot tehtiin myöhäisessä vaiheessa, ja jäljet näkyvät tekstissä, mikä on harmillista. Kustantajan vaihdos tulee tapahtumaan myös Ruotsin puolella.

Vuodatin pyrstötähtikirjaan sotavuosien ahdistusatni ja halusin kirjoittaa itseni irti sodasta Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan kautta. Pääsin eroon synkkyydestä Taikurin hatussa. Vietin hienoja iltoja ateljeessa kaksin muumipeikon kanssa kirjaa kirjoittaessani.

Helsingin kaupungintalon ravintolan freskot

Heti vuoden vaihduttua 1947, minulta tilattiin freskot Helsingin kaupungintalolle. Tilauksen teki kaupunginjohtaja. Olen kiitollinen, että minulle tarjottiin näin suurta työtä. Al fresco -tekniikalla maalaaminen on minulle uutta, ja olen erittäin innoissani tästä tilaustyöstä! Ajatukseni pyörivät suunitelmien, sommittelun, aiheen, värien ja työnteon ympärillä.

Työ on edistynyt nyt jo mahdikkaasti. Ensimmäisenä luonnostelin suuret seinäpinnat (5m x 3,13m) ja tulin siihen tulokseen, että halusin peittää ne kokonaan. Kuvat olivat aluksi toivottoman ylitsepursuavia ja sekavia, mutta tiesin kuitenkin, mitä ne voisivat kuvata. Toisen maalauksen aiheesta olin varma: seurapiirikutsut parvekkeella katujen kastanjoiden yllä. Pääsisin tekemään pitkiä linjoja ja pukujen värikirjoa! Toisen aiheeksi kaavailin maalaisaamiaista, mutta olen sittemmin muuttanut mieltäni, ja "Aamiaisesta" muotoutui yksinkertaisesti "Elämänilo".

Sam Vanni tuli katsomaan työtäni, ja hänen mielestään on hullua yrittää selvitä kahdesta seinämaalauksesta kevään aikana. Ei kovin kannustavaa. Mutta Samin mielipiteillä ei ole enää merkitystä. Itsetuntoni on nykyään paljon parempi ja jokin niin vähäpätöinen kuin miesten kommentit eivät saa minua järkkymään.

Nämä freskot ovat ehkä tärkein työ mikä minulla on koskaan ollut. Minun on selvittävä niistä.

Muumipeikko ja pyrstötähti

Maalarin identiteettini on vankalla pohjalla, mutta kun into tarttua siveltimiin ja kankaaseen häviää, etsin muita teitä. Muumikertomukset suovat uusia ilmaisumahdollisuuksia. Niistä on tullut pako lapsuuden maailmaan ja protestoiva vastine, väylä pois sodan ankarasta todellisuudesta, jota piirrän ja kirjoitan koko ajan.

























Yksi kertomus muumeista on jo julkaistu: Muumit ja suuri tuhotulva vuoden 1946 kynnyksellä, mutta sitä on myyty vain parisataa kappaletta. Aloitin uuden tarinan viipymättä, kun ensimmäinen kirja oli tullut painosta. Uusi kirja – Muumipeikko ja pyrstötähti – syntyi huikeaa vauhtia vuoden 1945 aikana. Paloin kertomisen innosta. Halu kirjoittaa muumipeikkoa oli niin voimakas, että minun oli komennettava itseäni jättämään muumit syksyllä, jotta voisin keskittyä yksityisnäyttelyyni, mutta en yksinkertaisesti voinut olla kirjoittamatta. Teksti ja kuvat ovat toisenlaisia ilmaisumahdollisuuksia oman maailman rakentamiseen kuin maalaaminen ja piirtäminen. Muumimaailmasta on muotoutunut oma kuvansa elämästä, ja minä olen ikään kuin kasvanut yhteen sen kanssa. Kirjoittaessani muumeja matkallani Ahvenanmaalla tarina seurasi minua minne meninkin. Kirjoitin kalliolla uinnin jälkeen, huoneessa, maalaustelineen edessä, veneessä kotimatkalla...

Pyrstötähti, kirjan Muumipeikko ja pyrstötähti kuvitusta

Voisi kuvitella, että kuvataiteilijana työskentelisin päinvastoin, mutta kirjoitan tekstin miltei aina ennen kuvituksen syntymistä. Muotoillessani Muumipeikkoa ja pyrstötähteä luonnostelin kuva-aiheen muutamissa kohdissa vedoksiin, mutta merkitsen useimmiten vain sanallisen kuvauksen aiheesta. Kuvat syntyvät, kun teksti on valmis. On kuitenkin kohtauksia ja hahmoja, joita on mietittävä kuvina alusta alkaen.

Raamatun tutkimiseni 1930-luvulla on vaikuttanut kirjaani temaattisesti ja kielellisesti. Kuvatessani pyrstötähteä sekoitan yhteen Raamatun, kansanuskomusten ja tähtitieteen aineksia ja kiedon niistä kohtalokkaan olemassaolon filosofian, jolle annan kuitenkin onnellisen lopun.

Yksinäisten vuorten observatorio

Torniateljeehen muutto vuonna 1945

En epäröinyt hetkeäkään, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta muuttaa omaan ateljeehen. Viimeinkin on paikka jossa asua, maalata, elää! Oli myös vapauttavaa saada maantieteellistä etäisyyttä perheeseeni. Syksyisin ja talvisin täällä on jääkylmää, mutta tämä on ollut suurin haaveni, iso, hieno ateljee! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Ateljeessa on yksi tornihuone, korkea kuin kirkko, melkein kahdeksan metriä kanttiinsa ja kuusi kaari-ikkunaa. Vieressä on pieni huone, jossa voin asua. Sodan hävitys näkyi aluksi – siellä täällä oli laastikasoja ja rakoja – pommituksen tuhojen ollessa vielä korjaamatta. Tämä on ateljee, jota voi kaunistaa koko ikänsä jos tahtoo. Kirjoitin Evalle, kun olin vastikään muuttanut. Piirsin hänelle myös sisustus- ja maalaussuunnitelmistani.

Tämä on kuin unta. Olen äärettömän onnellinen ja iloinen!

    

Vuodekatos

Esittely

Nimeni on Tove Jansson. Olen kolmekymmentä vuotta täyttänyt suomenruotsalainen taiteilija Helsingistä. Työskentelen pilapiirtäjänä, kuvittajana ja kirjailijana, mutta olen ennen kaikkea taidemaalari.

Synnyin vuonna 1914 taiteilijaperheeseen, joka koostui silloin vain äidistäni Signe Hammarstenista ja isästäni Viktor Janssonista. Äitini on ruotsalaissyntyinen graafikko ja isäni suomenruotsalainen kuvanveistäjä. Heitä kutsutaan usein nimillä Ham ja Faffan. Sain myöhemmin kaksi veljeä, Per Olovin vuonna 1920 ja Larsin vuonna 1926.

Olen opiskellut taidetta Suomessa ja ulkomailla; Ranskassa ja Ruotsissa. Asetan maalauksiani mielelläni näytteille. Nautin kesien viettämisestä saaristossa. Saariston luonto ja tunnelma ovat minulle tärkeitä.

Maalaus Eva, 1941.

Olen ahkera kirjeiden kirjoittaja. Eniten harrastan kirjeenvaihtoa Yhdysvaltoihin vuonna 1941 muuttaneen ystäväni Eva Konikoffin kanssa. Eva, jota kutsun Konikovaksi, on yksi luotetuimmista ystävistäni. Hän on yhtä läheinen kuin Ham, mutta toisella tavalla. Ihailen Evaa ja hänelle voin uskoutua. Tämän häntä esittävän maalauksen parissa työskentelin vuonna 1941. Minulle Eva edustaa vapautta, voimaa ja tahtoa.

Opiskellessani Ateneumin maalariluokalla tutustuin Samuel Besprosvanniin (myöhemmin Sam Vanni). Hän oli mentorini, viisi vuotta minua vanhempi ja suurin rakkauteni 1930-luvun puolivälissä.

Seurustelen nykyään Atos Wirtasen kanssa. Hän on filosofi, poliitikko ja sanomalehtimies. Sanat nopea, intensiivinen ja loistava kuvaavat häntä. Hänellä on leveä, aulis hymy.

  

Hiilipiirros Samuel, 1939.

Samin maalaama Tove Janssonin muotokuva, öljy, 1940.