Blogin kirjoittaminen on ainakin selventänyt minulle Blogger-palvelun käyttöä. Tajusin myös, että jos joskus kirjoittaisin omaa blogia, se käsittelisi luultavasti samaan tyyliin jotakin harrastusta tai taiteeseen liittyvää työntekoa kuin tämä Tove-blogi. Minulle oli mielenkiintoisinta keskittyä juuri näihin aiheisiin kirjaa lukiessani, ja sen takia ihmissuhteet jäivät vähemmälle myös näissä blogiteksteissä. En voi kuvitella, että koskaan kirjoittaisin netissä niin henkilökohtaisista asioista kuin Toven Janssonin elämäkerrassa on kerrottu.

Tämä blogitehtävä palautti mieleen asioita omasta kirjoittamisestani. Jonkun muun rooliin eläytyminen ja minäkertoja eivät ole erityisen helppoja minulle.

Kirjan sisältö ilmensi mielestäni hyvin sitä, että huonoistakin ajoista todellakin voi selvitä ja niistä voi kummuta hyviä asioita. Oli myös kiehtovaa seurata kirjan edetessä, miten erilaisia ihmisen eri elämänvaiheet voivat olla, ja kuinka ihminen voi elämänsä aikana muuttua. Tämä oli ensimmäinen elämäkerta, jonka olen lukenut. Se sai minut ymmärtämään, että monella on usein ikonimaisista henkilöistä vain jonkinlainen pintapuolinen käsitys johonkin yksittäiseen saavutukseen pohjautuen. Esimerkiksi Tove Jansson yhdistetään helposti vain muumeihin, vaikka hän oli todellisuudessa niin paljon muutakin.

Taikurin hattu

Olin niin tohkeissani Muumipeikosta ja pyrstötähdestä, että ryhdyin tekemään kolmatta muumikirjaa jo ennen kuin edellinen oli ennättänyt kirjakauppoihin. Yritin entiseen tapaan tarjota uutta käsikirjoitustani Söderströmsin kustantamolle, mutta Muumipeikko ja pyrstötähti oli myynyt niin huonosti, että uusiin muumikirjoihin ei haluttu satsata. Olin todella pettynyt, mutta olin kohdannut samankaltaisia vastoinkäymisiä ennenkin, joten en luovuttanut. Söderströmsin sijaan jätin käsikirjoituksen Schildtsin johtajalle.


Neljä lukua jätettiin pois, mutta Schildts hyväksyi uuden muumikirjani Taikurin hatun julkaistavaksi. Poistot tehtiin myöhäisessä vaiheessa, ja jäljet näkyvät tekstissä, mikä on harmillista. Kustantajan vaihdos tulee tapahtumaan myös Ruotsin puolella.

Vuodatin pyrstötähtikirjaan sotavuosien ahdistusatni ja halusin kirjoittaa itseni irti sodasta Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan kautta. Pääsin eroon synkkyydestä Taikurin hatussa. Vietin hienoja iltoja ateljeessa kaksin muumipeikon kanssa kirjaa kirjoittaessani.

Helsingin kaupungintalon ravintolan freskot

Heti vuoden vaihduttua 1947, minulta tilattiin freskot Helsingin kaupungintalolle. Tilauksen teki kaupunginjohtaja. Olen kiitollinen, että minulle tarjottiin näin suurta työtä. Al fresco -tekniikalla maalaaminen on minulle uutta, ja olen erittäin innoissani tästä tilaustyöstä! Ajatukseni pyörivät suunitelmien, sommittelun, aiheen, värien ja työnteon ympärillä.

Työ on edistynyt nyt jo mahdikkaasti. Ensimmäisenä luonnostelin suuret seinäpinnat (5m x 3,13m) ja tulin siihen tulokseen, että halusin peittää ne kokonaan. Kuvat olivat aluksi toivottoman ylitsepursuavia ja sekavia, mutta tiesin kuitenkin, mitä ne voisivat kuvata. Toisen maalauksen aiheesta olin varma: seurapiirikutsut parvekkeella katujen kastanjoiden yllä. Pääsisin tekemään pitkiä linjoja ja pukujen värikirjoa! Toisen aiheeksi kaavailin maalaisaamiaista, mutta olen sittemmin muuttanut mieltäni, ja "Aamiaisesta" muotoutui yksinkertaisesti "Elämänilo".

Sam Vanni tuli katsomaan työtäni, ja hänen mielestään on hullua yrittää selvitä kahdesta seinämaalauksesta kevään aikana. Ei kovin kannustavaa. Mutta Samin mielipiteillä ei ole enää merkitystä. Itsetuntoni on nykyään paljon parempi ja jokin niin vähäpätöinen kuin miesten kommentit eivät saa minua järkkymään.

Nämä freskot ovat ehkä tärkein työ mikä minulla on koskaan ollut. Minun on selvittävä niistä.